Yli-Ii
Laulu Yli-Iille
Tilastot
Kunnanvirasto tiedottaa
Johtosäännöt
Kartat
Matkailusta
Asumisesta
Yrittämisestä
Hankkeet
Pöytäkirjat
Luottamushenkilöt
Lomakkeet

Perustietoa Yli-Iistä

Yli-Iin kunta aloitti toimintansa itsenäisenä kuntana vuonna 1924. Ensimmäiseen kokoukseensa kunnanvaltuusto kokoontui 17.12.1923. Tätä ennen Yli-Ii oli kuulunut Suur-Iihin. Asukkaita kunnassa oli vuoden 1924 alussa 2382 ja suurimmillaan väestön määrä oli Iijoen voimalaitosten rakentamisen aikaan; vuonna 1968 väestöä oli 3931.

Yli-Iin kunnanvaltuusto ja Oulun kaupunginvaltuusto tekivät maaliskuussa 2009 yksimielisesti päätökset Yli-Iin kunnan liittämisestä Oulun kaupunkiin vuoden 2013 alusta lukien.  Yli-Iin kunta on ollut mukana myös Oulun alueen kuuden kunnan monikuntaliitosselvityksessä ja selvitys tehtiin ajalla 1.8.2009 - 30.6.2010. Selvityksen ensimmäisen kierroksen päätöksillä Muhoksen kunta jättäytyi liitoksen ulkopuolelle, mutta jäljelle jääneet viisi kuntaa Haukipudas, Kiiminki, Oulu, Oulunsalo ja Yli-Ii päättivät liitoksen hyväksymisestä valtuustojen kokouksissa 28.6.2010. Vuoden 2013 alusta syntyy siten noin 183000 asukkaan Uusi Oulu.

Vuoden 2011 alussa kunnan asukasluku oli 2189, joista 0 - 14-vuotiaita 505, 15 - 64-vuotiaita 1240 ja yli 64-vuotiaita 444.  

Kunnan pinta-ala on 802 km2, josta maapinta-alaa 770 km2
ja vesipinta-alaa 32 km2.

Tilastokeskuksen mukaan työpaikkojen määrä vuonna 2007 kunnassa oli 444, joista alkutuotannossa 129, jalostuksessa 65 ja palveluissa 245 sekä tuntemattomia 5. Työllisen työvoiman määrä vuonna 2007 oli 727. Yli-Iin kunnan työttömyysaste oli TE-keskuksen tilaston mukaan vuonna 2010 keskimäärin 12,1 %.  

Kunnanvaltuustoon vuosina 2009 - 2012 kuuluu 21 valtuutettua, joista kuusitoista on Suomen
Keskustan, kolme Vasemmistoliiton, yksi Sosialidemokraattien ja yksi Perussuomalaisten edustajaa.

        

Yli-Iin kunnan vaakuna (klikkaa isommaksi)

Tilinpäätös- ja talousarviotietoja ks. keskushallinto

http://www.panoraama.com/oulunseutu  -eli Yli-Ii lintuperspektiivistä!

Yli-Iin kunta Ukkoherrankuja 10 B, 91200 Yli-Ii, puh. (08) 558 58200, fax (08) 8170 547  
Oulunkaaren seutukunta : | Ii | Pudasjärvi | Utajärvi | Vaala | Yli-Ii | Ylikiiminki Webmail